Urheiluvedonlyönti

Urheiluvedonlyönti on paljon muutakin kuin Veikkauksen kuponkien täyttämistä ja pelien seuraamista. Se voi olla yllättävän monimutkaista puuhaa ja vaatia paljon taustatietoa. Vedonlyönti ei siis tarkoita pelkästään oikean kohteen valitsemista ja voittojen lunastamista. Valitettavasti näin ei vain tapahdu oikeassa elämässä eikä vedonlyöntitoimistoja olisi, jos kaikki voittaisivat. Joillekin vedonlyönti on pelkkä harrastus, mutta monelle jopa ammatti. Ammattilaiset suhtautuvat vedonlyöntiin suurella tarkkuudella ja omaavat samalla valtavan taustatiedon eri urheilulajeista. Onneksi kenestä tahansa voi tulla uusi vedonlyönnin ammattilainen, jos vain rakastaa urheilua, tuntee jonkun lajin erittäin hyvin ja on halukas oppimaan uutta. Vedonlyöntiä voi alkaa harjoittelemaan esimerkiksi internetin kymmenillä vedonlyöntisivustoilla, joista löytyy alan kilpailukykyisimmät kertoimet.

Internetin vedonlyöntisivustot tarjoavat kirjavan valikoiman erilaisia lajeja – vetoa voi löydä melkein mistä tahansa. Kaikkien tuntemien jalkapallon, Formula Ykkösen, jääkiekon ja koripallon lisäksi listoilta löytyy paljon omituisempiakin lajeja, kuten krikettiä, vinttikoirajuoksuja, surffausta, tikanheittoa ja verkkopalloa. Vetoa voi lyödä myös urheilun ulkopuolisista asioista, kuten poliittisista tapahtumista, kuninkaallisten lasten nimistä tai viihdeohjelmien lopputuloksista.

Suosituimmat vedonlyöntikeinot ovat pitkäveto, tulosveto ja voittajaveto. Netissä voi kokeilla myös live-vedonlyöntiä eli lyödä vetoa käynnissä olevan ottelun aikana. Monet sivustot tarjoavat myös tärkeimpien otteluiden live-seurantaa, jolloin pelit näkyvät suorana sivuston kautta. Yhtä lailla kaiken pystyy tekemään vaivatta mobiililaitteelta. Seuraavaksi tarkastelemme sitä, mitä kaikkea urheiluvedonlyönti sisältää ja mitä se vaatii pelaajalta.

Mitä on urheiluvedonlyönti?

Yksinkertaisesti vedonlyönti on veikkaamista jonkun tietyn ottelun tai tapahtuman lopputuloksesta, jonka uskoo tapahtuvan tulevaisuudessa. Urheilussa tämä tarkoittaa yleisimmin ottelun voittajan, lopputuloksen tai jonkin erikoisemman tapahtuman, kuten ensimmäisen maalintekijän, veikkaamista. Vetoja välittävät vedonlyöntisivustot tekevät oman arvionsa ottelusta ja osoittavat sen pelaajille kertoimien muodossa.

Pelaajan tehtävä on päättää, sopiiko kyseinen arvio omiin laskelmiin ja tietoihin. Kertoimien numerot kertovat onko tietyn lopputuloksen mahdollisuus suurempi vai pienempi. Pieni kerroin kertoo toteutumisen suuresta todennäköisyydestä ja suuri kerroin taasen pienemmästä todennäköisyydestä. Voitokas vedonlyöjä löytää juuri ne kertoimet, jotka ovat vääriä eli niiden todennäköisyys onkin esitettyä suurempi ja täten niiden veikkaaminen on voitokkaampaa. Näitä kutsutaan ylikertoimiksi.

Yleisimpiä urheiluvedonlyönti -pelitapoja

Yleisimpiä pelitapoja ovat tulosveto, jossa veikataan lopputulosta ja pitkäveto, jossa veikataan voittajaa. Useita tulosvedon kohteita voidaan yhdistää monivetoon. Totals-veto tarkoittaa tietyn maali- tai pisterajan veikkaamista. Esimerkkinä toimii esimerkiksi se, että tehdäänkö jalkapallo-ottelussa yli vai alle 3 maalia. Tasoitusvedossa annetaan altavastaajalle tasoitusta tietyn piste- ja maalimäärän verran, esimerkiksi jalkapallossa 0,5 maalia. Samanlainen veto on nimeltään moneyline, mutta siinä ei ole mahdollista veikata tasapeliä. Superkaksarissa ja supertriplassa veikataan voittajan lisäksi kakkoseksi ja jopa kolmanneksi sijoittunutta. Se on yleinen vetotyyppi erityisesti Formula 1-kilpailuissa. Veikkauksella on lisäksi oma vakioveikkaus, joka sisältää viikoittaiset, tiettyjen urheilulajien kierrosten ottelut. Pelaajan tehtävä on veikata kaikkien 8 -18 kohteen voittaja oikein.

Urheiluvedonlyönti ja panostaminen

Kun vedonlyönnin perusasiat ovat hallussa niin pian omien tietojen sekä arvion perusteella pystyy jo valitsemaan oikeat kohteet. Seuraavaksi vastaan tuleekin panostaminen. Panoksen koko määrää tietysti mahdollisen voiton suuruuden, mutta turhan suurien rahamäärien panostaminen ja häviäminen ovat erittäin myrkyllinen yhdistelmä. Oikean panostason löytäminen takaa sen, että vedonlyöntiä pystyy harjoittamaan pitkään ilman konkurssin uhkaa. Panostamisen kultainen sääntö onkin, ettei koskaan kannata panostaa sellaista summaa, jota ei ole valmis häviämään. Pelibudjetti kannattaa aina pitää erillään muista varoista ja jakaa se pieniin osiin. Panokset voivat olla kiinteitä, eli ne eivät muutu kierrosten aikana, tai muuttuvia, eli ne muuttuvat pelien mukaan. Kiinteät ovat konkreettisempia ja suojelevat suuremmilta häviöiltä.

Vinkkejä oikeanlaiseen urheiluvedonlyönti -taktiikkaan

Vedonlyöjän täytyy tehdä paljon omia arvioita ennen tietyn kohteen veikkaamista. Onnistuneen arvion tekemiseen tarvitaan monia apukeinoja. Kyseessä olevan lajin sarjataulukon seuraaminen on oleellinen osa vedonlyöntiä. Jotkut lajit voivat vaatia jopa useamman vuoden sarjataulukkojen tietoja. Pelaajalla tulee luonnollisesti olla hallussaan otteluiden ja joukkueiden taustatiedot. Vedonlyönti onnistuu ainoastaan, jos pelaaja lyö vetoa hyvin tuntemistaan lajeista. Pelaajan täytyy tiedostaa lajien säännöt ja ilmapiiri, jotta peleissä tapahtuvia siirtoja pystyy onnistuneesti hahmottamaan. Tuntemattomien lajien veikkaaminen on erittäin riskialtista. Veikkausta tehdessä on niin ikään hyvä miettiä joukkueen tai pelaajan motivaatiota ja muita henkisiä tekijöitä. Kotipeleissä kotijoukkueilla on aina pieni etu vierasjoukkuetta kohtaan. Joukkueiden avainpelaajien loukkaantumiset ja kunto vaikuttavat myös vahvasti pelin lopputulokseen.

Vedonlyönnissä onnistuminen ja epäonnistuminen perustuu myös vedonlyöjän ominaisuuksiin. Erityisesti itsekuri on tärkeässä asemassa onnistuneiden vetojen tekemisessä. Itsekurilla pystytään pitämään tunteet kurissa, pelibudjetti hallinnassa ja täten löytämään parhaimmat vedot tarkalla ja määrätietoisella etsinnällä. Vedonlyöntiin kannattaa suhtautua kuten yritystoimintaan: sen perimmäinen tavoite on tuoda voittoja pitkällä aikavälillä eikä vain lyödä vetoa. Yritystoiminnassa kirjanpito on tärkeää, joten niin sen pitää olla vedonlyönnissäkin. Voittojen ja häviöiden kirjaaminen muistiin helpottaa myöhemmän taktiikan suunnittelua. Samalla pelaaja voi laskea kuinka paljon on hävinnyt tai voittanut viikossa, kuukaudessa ja vuodessa. Ilman kirjanpitoa nämä asiat harvemmin jäävät mieleen. Kirjanpito auttaa pelaaja hahmottamaan omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Myöhemmin pelaamista voi keskittää vain vahvimpiin lajeihin.

Yhteenveto

Urheilun seuraaminen on maailman suosituin vapaa-ajanviete. Maailman suurimpia urheilutapahtumia seuraa kotisohvilta jopa satojen miljoonien kokoinen yleisö. Vedonlyönti onkin erinomainen tapa muuttaa oma urheilutietous ja -rakkaus rahaksi. Itselleen rakkaitten urheilulajien tutkiminen, opiskelu ja oikeiden vedonlyöntikertoimien metsästäminen on hauska harrastus tai jopa ammatti. Kertoimet ovat kaiken keskipisteessä ja niitä pitää verrata omiin arvioihin pelin lopputuloksesta. Internetin vedonlyöntisivustojen monet erilaiset vedonlyöntitavat tarjoavat laajan kirjon mahdollisuuksia lyödä vetoa ja myöskin totta kai onnistua.

Pelaajan täytyy muistaa ainoastaan pitää tunteensa kurissa, rahakassa hallinnassa ja kirjata systemaattisesti kaikki vedot ylös. Oikeanlaisella pelitaktiikalla kenestä tahansa voi muodostua ajan kanssa ammattimainen vedonlyöjä. Monipuoliset lajivalikoimat ja alan parhaimmat kertoimet odottavat internetin vedonlyöntisivustoilla.

Featured Casino
25-100% 3300€ asti